Mikroliitti Oy

Leppävirran Suvasveden rantakaava-alueiden muinaisjäänösinventointi 1998


Perustiedot:

AlueKaikki Leppävirran kunnan puoleiset Suvasveden ja Paljakkaveden rannat ja saaret.
TarkoitusLeppävirran Suvasveden ja Paljakkaveden rantaosayleiskaavan vaikutusalueen muinaisjäännösten inventointi. Muinaisjäännösten saaminen kaavaan, jotta alueella vielä jäljellä olevat muinaisjäännökset eivät tutkimatta tuhoutuisi.
TavoitePaikantaa kaava-alueella mahdollisesti olevat muinaisjäännökset. Pääpainona oli ehjien ja vielä kajoamattomien muinaisjäännösten saaminen suojelun piiriin.
SuoritusKaikkien ranta-alueiden (n.100 m lähempänä rantaa) tarkastaminen silmämääräisesti rannalta tai veneestä käsin. Mikäli maasto vaikutti sopivalta muinaiselle asuinpaikalle, suoritettiin alueella tarkempi havainnointi (mm. koekuoppia) ja laajempi kävely ympäristössä. Kalliorannoilta pyrittiin havaitsemaan lapinrauniot. Asuinpaikkojen havaitseminen nojautui lähes täysin koekuopitukseen. Koekuoppia tehtiin työn aikana useita satoja.
TyöaikaKenttätyöaika: 18.5. - 30.5. ja 6.7. - 21.7. aikana 22 pv, 198 tuntia matkoineen,
Kustantaja ja kustannuksetLeppävirran kunta, 40500 mk + alv
TekijäMikroliitti Oy, Timo Jussila
TuloksetKaavan vaikutusalueelta tunnettiin ennestään vain yksi lapinraunio (kohde nro 12). Lähiympäristössä, kaukana nykyisestä rannasta tunnettiin ennestään 11 kivikautista asuinpaikkaa (mm. Moninmäen asuinpaikat). Kaavan vaikutusalueelta (alle 100 m rantaviivasta) löydettiin työn aikana kaikkiaan 12 uutta kiinteää muinaisjäännöstä sekä kaksi löytöpaikka:
  - 2 lapinrauniota
  - 1 epämääräinen raunio (mahd. lapinraunionjäänteet)
  - 8 kivikautista tai vanhemman metallikauden asuinpaikkaa, joista
         1 äestetyssä metsässä,
         1 osin rantavedessä,
         1 pieneltä osin hiekanoton runtelema,
         5 täysin ehjää ja kajoamatonta paikkaa
  - 1 pieni pyyntikuoppahangas (2 kuoppaa).
Löydöt:Km 30897 - 30906, Saviastian paloja, kvartsi-iskoksia ja -esineitä, kiviesineen kappale, palanutta luuta.

Inventoinnin suoritus ja siihen vaikuttaneet tekijät

Yleisin Saimaan alueen muinaisjäännöstyyppi on esihistoriallinen pyyntikulttuurin asuinpaikka. Nämä kivi-pronssi-varhaisrautakautiset asuinpaikat ovat sijainneet aivan rantaviivan tuntumassa. Saimaan vedentaso on muuttunut aikojen kuluessa. Vuoksen puhkeamista edeltänyt Muinais-Saimaan ranta (4000 eKr.) on alueella 96 (Enonlahti) - 93 (Paljakan SE-pää) metrin korkeudella. Korkein ranta (n. 4400 eKr.) on vajaat pari metriä ylempänä. Tältä korkeustasolta nykyiseen tasoonsa on Suvasvesi laskenut n. 500 eKr mennessä, aivan pronssikauden lopulla. Tämän jälkeen on Suvasveden pohjukassa (=eteläosassa) saattanut tapahtua vähäistä vedennousua. Tämä merkitsee sitä, että muinaisjäännöksiä voi alueelta löytää jo nykyisestä vesirajasta (toisin kuin eteläisellä Saimaalla, jossa nykyinen rantataso on verrattain nuori) aina korkeimman rannan tasolle. Rantakaava-alueen inventoinnissa voidaan kuitenkin jättää kauempana rannasta olevat muinaisrannat huomioimatta ja tämä supisti tutkittavan alueen siedettäviin mittoihin. Kartta-analyysin - lähinnä topografian- perusteella voidaan pois sulkea vähemmän todennäköisinä tiettyjä rantakaistoja ja näin edelleen supistaa maastossa tarkastettavaa aluetta.

Paljakkaveden kautta on kulkenut avoin vesireitti Unnukalle kivikaudella. Kapein salmi on ollut Paljakan Lahdenpohjan eteläpuolella Moninmäessä Valkaman talon kohdalla (88 m korkeudella). Tämä salmi on kuroutunut umpeen n. 5000 eKr mennessä, minkä jälkeen kohdalla on ollut vesireitin taipale. Paikalla on nyt Vetotaipale niminen talo muistona vesireitin käytöstä vielä historiallisena aikana. Moninmäen alueella on matala harjujakso lievehiekkoineen muinaisen salmen molemmin puolin. Salmen eteläpuolella, harjun etelärinteellä on seitsemän asuinpaikan ryhmä, muinainen taajama. Nämä kampakeraamiset asuinpaikat ovat Saimaan korkeimman rannan tuntumassa, nykyisestä Paljakan rannasta satojen metrien etäisyydellä. Tämä hiekkamuodostuma ei ulotu rannan läheisyyteenkään.

Toinen hiekkamuodostuma alueella on Pöljänsalmen-Turpeensalmen-Riihijärven välillä. Täälläkin tunnetut asuinpaikat (3 kpl) ovat kaukana nykyrannasta, korkeimman rannan tuntumassa. Hiekkamuodostuma ulottuu Paljakan rantaan ainoastaan Turpeensalmen itärannalla ja Riihilahdessa. Riihilahden rannat on rakennettu täyteen, joten mahdolliset rannan tuntumassa olevat asuinpaikat ovat tonttimaalla. Turpeensalmen itäranta on osin rakennettu ja osin peltona (niittynä), joten sieltäkään ei enän mitään ollut löydettävissä. Itärannan eteläosassa, tien eteläpuolella on rakentamaton rantakaista, josta suureksi pettymykseksi en voinut varmasti asuinpaikkaa todeta parin löydetyn kvartsin perusteella (tämä osoittauitui asuinpaikaksi Petro Pesosen paikalla tekemien lisätutkimusten jälkeen elokuussa 1998).

Seuraava harjujakso Suvasveden alueella onkin sitten vasta Vehmersalmen puolella, Ritokankaan ja Vehmersalmen kirkonkylän alueella. Näiden harjujen välinen alue on hyvin kallioista. Rannat ovat avokalliota, joiden välissä on kivistä, osin jopa louhikkoista hiekka- tai silttimoreenia. Maaperä on siis pääpiirteittäin varsin kehnoa esihistoriallisten asuinpaikkojen etsimisen kannalta. Kallioiden kupeessa ja louhikkojen, "romelikon", välissä on kuitenkin siellä täällä vähäkivisiä suppeita hiekkakerrostuma-alueita, joista asuinpaikan löytäminen on helpohkoa (kunhan vain paikalle osuu).

Tälläisiä hiekkaisia rantakaistaleita on mm. Hiisimäen alapuolella (luonnonsuojelualuetta). Tein kymmenkunta koekuoppaa Ympäristökeskuksen luvalla tälle Hiisimäen juuren hiekkakerrostumalle, mutta kumma kyllä ilman mitään vihjettä esihistoriasta! Tämän parisataametriä pitkän hiekkaisen rantakaistan eteläosa on vanhaa vesakkoista hakkuualuetta, josta muinaisten rantamuodostumien paikantaminen oli mahdotonta ja täällä koekuopitus oli jokseenkin summittaista. Ehkäpä asuinpaikka jäi huomaamatta, mutta koska alue on nyt luonnonsuojeltu, on mahdollinen muinaisjäännös turvassa.

Varsin mainiota asuinpaikkamaastoa on pienellä alalla Liukonpellon phjoispuolella olevan Pieni-Malli saaren itäpäässä. Paikalla on muutaman kymmennen metriä leveä niemenkärki, jossa maaaperä on kärjestä n. 50 metrin matkalla hyvää hiekkaa. Paikalla on kaksi komeaa ja hyvin säilynyttä tervahautaa. Mitään esihistoriaan viittaavaa en paikalta kuitenkaan löytänyt.

Tutkimusalue on inventoijan kannalta varsin vaikea, koska kartan perusteella ei juurikaan voi erottaa otollista maastoa kehnosta. Topografian perusteella voi jyrkät rannat ja vastaavasti hyvin alavat ja loivat rannat sulkea pois huonona asuinpaikkamaastona, mutta valtaosa rantaviivasta on tarkistettava metri metriltä. Asuinpaikkoja löytyikin sitten kallioiden koloissa olevilta pieniltä tasaisemmilta länteiltä, joihin on päässyt kerrostumaan hiekkaa moreenin tai saven päälle.

Maaston ohella toinen asuinpaikkojen vähälukuisuuteen vaikuttava tekijä on runsas rakentaminen. (Helsingin Sanomissa juuri julkaistussa artikelissa todettiin Leppävirralla rakennetun v. 1997 neljänneksi eniten kesämökkejä Suomessa. Tämä näkyi selvästi myös maastossa). Käytettävissäni oli v. 1989 päällepainatetut peruskarttalehdet. Hyvin usein kartan perusteella topografisesti otollisessa ja (paikallisessa mittakaavassa) odotusarvoltaan "mehevässä" kohdassa olikin nyt uutuutta hohtava kesämökki hoidettuine pihamaineen. Koska maasto on pääpiirteittäin kivikkoista ja hankalaa rakennusmaata on kesämökit sijoitettu tietenkin harvoille tasaisemmille ja vähäkivisille maastonkohdille, paikoille jotka ovat olleet oivia tai ainakin siedettäviä talonpaikkoja viimeisen kolmen tuhannen vuoden ajan, jolloin ne ovat olleet rannan tuntumassa. Mökkien pihoille en koekuoppia tehnyt ja pintapuolinen tarkastuskin tuli tehtyä vain muutamien mökkien kohdalla, jossa isäntäväki oli paikalla ja luvalla voitiin paikka tarkistaa. Kelvolliset asuinpaikkakohdat ovat alueella harvinaisia ja nämä lienevätkin ilmeisesti jo suurimmilta osin "uusiokäytössä". Tehtävän asettelun kannalta tällä tilanteella ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, koska tavoitteena oli saada pelastettua se mikä vielä pelastettavissa on. Tämän takia jo rakennetut tontit jätettiin tietoisesti vähemmälle huomiolle.

Alueella on viime vuosina liikkunut myös arkeologi Jouko Aroalho Kuopion museosta. Hän on hiihdellyt järvien rantoja ja pyrkinyt paikantamaan lapinraunioita. Olin työn aikana yhteydessä Aroalhoon säännöllisesti ja sain häneltä runsaasti hyödyllistä tietoa alueesta.

Pyrin liikkumaan alueella mahdollisimman paljon veneellä, jolloin aikaa ei tarvinnut kuluttaa romelikossa rämpimiseen niin paljon kuin olisi autolla kulkiessa pitänyt tehdä. Sateisina tai kovatuulisian päivinä käytin kulkuvälineenä autoa ja apostolinkyytiä, muutoin moottorilla varustettua kumivenettä (tukikohtana auto jossakin valkamassa).

Ennen inventointia arvelin karttojen perusteella, että alueelta voisi löytää pari kymmentä uutta muinaisjäännöstä. Tarkempi maastoon perehtyminen paikanpäällä heti alussa herätti epäilyjä lukumäärätavoitteen saavuttamisesta ja lopputulos jäikin sitten selvästi alle "teoreettisen" tavoitteen. Koska odotettua vähäisemmät löydöt supistivat jälkitöihin ja raportointiin varattua aikaa, voitiin ylijäänyt aika kuluttaa varsinaiseen maastoinventointiin. Mielestäni alue tuli poikkeuksellisen perusteellisesti ja kattavasti tutkittua.

30.7. 1998

Timo Jussila, Mikroliitti Oy


Mikroliitti Oy:n pääsivulle